Search
Search Menu

Edesauta hyvinvointiasi LanaPranan Ayurveda-konsultaation avulla!

LanaAyurkoti

Lana ottaa vastaan Töölössä. Ajan voi varata sähköpostitse  Tule syventämään tietojasi oman kehosi hyvinvoinnista ja lähde matkalle kohti tasapainoisempaa elämää! Lisätietoja Ayurvedasta täällä.

Kokemuksia LanaPranan Ayurveda-konsultaatiosta:

”Ayurveda elämäntapana muuttanut elämäni täysin. En hakenut apua mihinkään erityiseen vaivaan mutta hämmästyin ayurvedan vaikutuksia heti aloitettuani öljyjen ja yrittien käytön sekä muutettuani ruokavalion sopivaksi kehotyypilleni. Muutaman viikon kuluttua minulle kasvoi valtava määrä uusia hiuksia ja pyörteitä päähän. Olo muuttui todella virkeäksi ja elinvoimaiseksi. Puolen vuoden kuluttua elämäntapamuutoksesta olen aivan uusi ihminen. Hiuksia on kasvanut valtavasti ja ne kihartuvat. Varpaiden välissä oleva vuosia vaivannut sieni parani kun laitoin kaksi kertaa nenäöljyä jalkaan. Myös muut varpaissa olleet näpyt häipyivät. Vuosia vaivanneet syvät ja todella kipeät kantapäiden halkeamat hävisivät kokonaan. Elinvoima on kasvanut valtavasti ja teen kuusi kertaa viikossa astangajoogaharjoituksen ongelmitta. Kynnet ovat vahvat, mieliala on virkeä ja positiivinen. Päivittäisen ayurvidisten öljyjen käyttö iholla on poistanut ihon kuivuuden ja keho näyttää hyvältä. Myös lapsi on huomannut muutoksen ja aistii äidin käyttämät öljyt. Lapsi pyytää itsenäisesti usein brahmi-öljyä keholleen. Vaihdevuosioireet katosivat kokonaan siten, että jokaöinen hikoilu loppui ja toisinaan jopa kolme viikkoa kestävä vuoto normalisoitui. Myös vaihdevuosien aiheuttamat vatsavaivat katosivat. Ayurvedisen elämäntavan omaksuminen vaatii kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä ja erityisesti oivallusta siitä, että kyseessä on elämäntapa.
Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että olen löytänyt ayurvedan elämääni”

– Tiina

”Lanan Ayurveda-konsultaatiossa sain syvällistä tietoa omasta kehostani ja mielestäni ja ennen kaikkea konkreettisia työkaluja, joilla edistää omaa hyvinvointiani. Sain paljon aivan ihania, omalle kehotyypilleni sopivia ayurvedisiä reseptejä ja ohjeita, miten valmistaa eri raaka-aineita niiden tärkeitä ravinto-arvoja säilyttäen. Lanan ohjeiden mukaan tein konsultaation jälkeen ayurvedisen ruokapaaston, jota pidin kokonaisvaltaisena kehon ja mielen energisoijana. Tunsin selkeästi kehoni puhdistuvan ja mieleni kirkastuvan. Lanassa arvostan suuresti myös sitä, että hän kuuntelee ja ymmärtää toista ihmistä. Tiedän, että voin turvautua hänen ammattitaitoonsa aina, kun tarvitsen lisää tietoa Ayurvedasta. Olen lähtenyt kulkemaan rikasta ja hyvää tuovaa Ayurvedan polkua, jossa Lana toimii minulle tärkeänä suunnannäyttäjänä.”

– Hanna

Lue lisää ja varaa konsultaatio

Leave a Comment

Required fields are marked *.


This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.